maanantai 25. toukokuuta 2015

Talkooviikonloppu!

Minun viikonloppu sujui töissä, mutta raksalla olikin sitten aikamoinen hulina.
Valtteri tuli muutaman kaverinsa kanssa hommiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Terokin oli mukana ja minäkin kyllä työpäivien päätteeksi raksalle suoriuduin.

To Do - lista oli pitkä, mutta kyllä pojat paljon saivatkin aikaiseksi. Pihallakin hommia tekivät reilusti, mutta juuri nyt kun tähän istuin, niin muistin, että minä hatarapää en vaan muistanut kuvata ulkona mitään! No seuraavalla kerralla sitten.

Tänään minä menen vielä iltavuoroon töihin, mutta Terolla on vapaa, kun Hollannissa tänään on pyhäpäivä.

Tarkoitus oli siis Tyynelässä vähän siistiä pihaa, että ensi perjantaina näkymät ei olisi kuin ihan suoraan rakennustyömaalta, vaikka sellainenhan Tyynelä nyt ihan aidon oikeasti onkin. Pitää vain toivoa, että tämän viikon olisi mahdollisimman vähäsateista, että piha kuivuisi. Siellä kun on painepesuri laulanut tänäkin viikonloppuna, kun kesäkeittiön katto on pesty. Ja menipä siinä samalla sitten uusiksi koko "sisus"osankin siivous, mutta eipä se haittaa!

Lauantaina unohtui kuvaaminen miltei kokonaan. Tero hätäpäissään muutaman kuvan nappasi, mutta minä sitten sunnuntaina kuljin sisätilat läpi ja räpsin kuvia sieltä, missä töitä oli tehty. Ennen kun minä rupesin kuvailemaan, tarkistin tietenkin mitä kuvia Tero oli jo ehtinyt ottaa. Hiukan meinasi ääneen hymyilyttää, kun kamerasta löytyi kuvia siitä kun pojat istuu tauolla ja niistä autoista millä Valtterin autokauppias kaveri Jere talkoisiin saapui. Olinpa minäkin ja sunnuntaina mukana ollut Arttukin muutamaan taukokuvaan eksynyt.

Todistetusti kyllä kuitenkin yksi töitä tekevä talkoolainen oli paikalla lauantaina. Tässä ohjelmassa meidän makuuhuoneen katon maalaus. tai itseasiassa noista astioista päätellen jo maaliruskun puhdistus.



Vieraitakin kävi paikalla katselemassa millainen talkootapahtuma kyseessä oikein oli. Ja varsinkin tietysti millainen talo Tyynelä oikein on.



Ja tietysti on tärkeää myös kuvata autot, millä talkoisiin on tultu!



Vieraitakin tuli tervehtimään vähän isompi osa talkooporukasta. Ja kyseessähän oli ihan talkooporukan omat vieraat.


Ai juu... ja sitten vielä vähän lähempää se auto... Vai liekö tässä kuvassa oli tarkoituksena ikuistaa tuo meidän kikkarakoira!



Ja eihän talkoot ole mitään, jos siellä ei tarjoilla ruokaa. Tauolle siis mars!






Saatiin sinne suihkulähdekin viriteltyä!



Jossain kohtaa automyyjätalkoolaisen auto tultiin vaihtamaan. Siis Se Rover lähti pihasta ja tilalle tuli ihan toisennäköinen auto, joka kaipasi pientä tankkausta samalla. Siinä kohtaa ei tarvinnut Teroa enää muistutella, että niitä kuviakin pitäisi välillä ottaa. Kamera löytyi käteen ihan  muistuttelemattakin!



Olisihan se tuommoinen sähköllä käyvä auto aika kätevä. Siinä se pihassa tämäkin Tesla seiskoskeli töpselissä tovin aikaa.

Mutta sisätiloissakin töitä tehtiin ihan reilusti. Ulkonakin kyllä, mutta kuten sanottu ne osat jäi kuvaamatta. "Arkieteisestä", siis siitä osasta joka ennen oli vessa, otettii jo aikaa sitten pois alaslasketun katon paneelit, otettiin nyt myös koko kehikko pois. Katto nostetaan tässä kohtaa normikorkeuteen. Alaslaskettua osuutta jää vain tuonne takaosaan, johon minulle tulee koirien trimmaustila ja siinä on hyvä olla katto vähän matalammalla, että valaistuksen sää lähemmäs työpistettä.


Entisestä vessasta lähti myös loputkin laatat seinistä. Pönttö on paikoillaan velä sen vuoksi, ettei tarvitse viemärin hajussa tehdä töitä. Pönttö itsessään on kuitenkin jo pois käytöstä, vedet on suljettu.


Eteisessä oli myös yhden uima-altaalle antavan ikkunan tilalle laitettu työkalukaappi. Sekin sai lähtöpassit. Vielä en ihan ole päättänyt laitetaanko tähän nyt sitten uusi ikkuna, vai tehdäänkö ihan vaan seinä, että on hiukan enemmän naulakkotilaa. Saa nähdä. Nämä on kuitenkin niitä juttuja, joilla ei onneksi ole ihan hirveä kiire,


Kattoja saatiin viikonlopun aikana maalattua yhteensä kolme. Kaikkien makuuhuoneiden katot on nyt valmiita, ja tietenkin se kirjaston katto, jonka minä ehdin maalata jo edellisillä vapailla. Kyllä vaan on makkaritkin ihan eri näköiset!


Yllä Miron/vierashuone vasemmalla ja oikealla tuleva Artun huone. Alapuolella meidän makuuhuone



Kylpyhuoneesta otettiin seinästä pari alinta laattariviä pois, että saadaan näkyviin onko seinä märkä siitä suihkun kohdalta, mistä keittiön puolella oli ne tukipuut kastuneet joskus muinoin.


Loputkin lattialaatat otettiin pois uima-altaan vierestä. Nyt siis kaikki entiset lattiamateriaalit on poistettu!


Tulevan takka/leivinuunin ja sen tarvitseman uuden hormin tieltä poistettiin kattopaneelia jo valmiiksi.


Keittiössä aloitettiin ikkunankarmien maalaus. Verholauta on jo poistettu aikaisemmin. Muutenhan se olisi voinut jäädä, mutta kun verholautaa ei entisen apukeittiön puolella ollut, niin se olisi uudessa keittiössä loppunut kesken, siis se verholauta. Joten se oli poistettava kokonaan.


Todistettavasti myös yksi maalari työntouhussa! 


Suur Kiitos siis pojille! Olivat isoksi avuksi!

Ai niin. Keittiöviikot Ikeassa ovat alkaneet. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että me ostetaan keittiö lähimmän kolmen viikon sisällä. Jihuu. Ei vaan ole paikkaa mihin se laitetaan, mutta väliäkö tuolla. Ja sitten se toinen iso, tai vielä suurempi uutinen. Espoon asunto on sanottu irti. Tämän on oltava tyhjä 15.7.2015, saa nähdä mihin joudutaan. Ehkä telttamajoitukseen Tyynelän pihalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti