sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kotiin...ko

Kovasti anteeksi, että en ole aikoihin tänne käynyt mitään kirjoittelemassa. Tiedän kyllä, että varsinkin Team Pohjois-Karjala odottelee kuumeisesti päivityksiä, mutta... huh sentään!

Saman vanhan tarinan toistoahan tämä on, mutta kun se nyt vaan on niin, että työ häiritsee todella pahasti tätä remppahenkistä oleilua. Niin ja kävihän tässä vielä niinkin, että minä menin ja satutuin selkäni ihan sen verran kunnolla, että jouduin töistäkin olemaan pari päivää pois. Istuminen on yhtä tuskaa, eikä tuo kävelykään ihan luontevalta tunnu, eikä varmasti näytäkään. Mutta mitäpä sille nyt tässä kohtaa voi. Pitää yrittää pikkuhiljaa jotain hommia puuhastella ja lepäillä sitten aina kun tuntuu, ettei muuta voi.

Onneksi Terolla on kärsivällisyyttä katsoa napisematta vierestä, kun minä narisen ja ähkin ja valitan!

Vaikka minun tahti onkin kovin hidastunutta, niin ollaanhan me toki täällä taas paljon aikaan saatu. Tosin maalämpökaivojen porausta joudumme ihan yllättäen vielä odottelemaan, kun ei meidän pumpun toimittaja ole vieläkään meille ilmoittanut, milloin tulevat kaivoja poraamaan, vaikka jo melkein kuukausi sitten on tuo pelto jo puitu ja sinne voisi mennä porailemaan. Alkaa vaan tämä sähköllä lämmittäminen olla jo melkoisen tyyristä, kun yöpakkasiakin on ollut ihan omiin tarpeisiin.

Tämä remontti ollut sellainen kasvun paikka uuteen tapaan ajatella. Välillä olen tunnistanut itsessäni sellaista "heti-mulle-kaikki-nyt" mentaliteettia, niin eipä auta nykyisin hötkytä. Asiat vaan ei todellakaan etene sellaiseen vauhtiin, kun mitä olisi toivonut, eikä muuten auta itku tässä kohtaa.

Ollaanhan me Teron kanssa aika hirmuisen väsyneitä, mutta ainakin toistaiseksi ollaan osattu kaiken väsymyksen ja stressauksen keskellä pitää mielet avoimena sille totuudelle, että tämä talo on jossain kohtaa valmis. Ehkäpä vielä jopa meidän elinaikana.

Ja onhan tässä taa siis todellakin ehtinyt tapahtua monenlaisia asioita.

Laattamiehet ovat laatoittaneet ja putkimieskin käväisi kylässä. Oli tietenkin toiveena, että oltais saatu vessanpönttö heti toimintavalmiuteen, mutta ei. Se ei nyt oikein sitten mennytkään niin. Pönttö kyllä vessasta löytyy ja voi sitä käyttääkin. Mutta huuhtelu onnistuu vain manuaalisesti, eli sen jälkeen kun olet pöntöllä käynyt, niin otat vesiämpärin ja kaadat vettä pönttöön niin että se huuhtoutuu.


Toki tuon kuvan ottamisen jälkeen on kannesta otettu muovit pois, mutta siinä se pönttö vessassa yksin seistä nököttää. Ja eihän meillä tietysti vielä ole edes ovea vessassa, saati käsiepesuallasta. Mutta eipä tarvitse yöllä tai aikaisin aamulla könytä pakkasessa bajamajaan ja se nyt kuitenkin on sentään jo jotain!! Nyt sitten vaan pitäisi keksiä jostain sellainen mukava ja sopivan hintainen allassysteemi, että saatais vessa ihan kokonaisuudessaan toimimaan. Niin ja onhan meillä jo ovetkin ostettu, mutta ei niitä vielä ole paikoilleen saatu. 


Kodinhoitohuoneeseenkin saimme hankittua Teron veljen kautta edulliset keittiökalusteet. Tuossa kuvassa oikeassa reunassa niitä näkyykin, muutenhan kodinhoitohuone on tällahetkellä melkoinen rempparoinavarasto, eikä sen nyt paljon muuta tarvitse ollakaan. Kivahan se olisi pystyä kotona pesemään pyykkiä, mutta toistaiseksi sekin toiminta on suhteellisen kivuttomasti onnistunut minulla töissä. Kodinhoitohuoneella ei siis ole mikään hoppu.

Viikko sitten viikonloppuna meillä oli taas täällä auttamassa Sonja, Valtteri ja Karo. Arttukin tuli sitten sunnuntaina kantamaan oman osansa remppatalkoisiin. Ohjelmassa oli lattioiden tekoa ja keittiön kasaamista. Minä ja Valtteri aloitettiin lauantaina olohuoneen lattiaa. Sunnuntaina pojat sitten sitä hommaa jatkoivat olohuoneessa ja aloittelivat makuuhuonekäytävällä, joka sitten tehtiin loppuun minun ja Teron toimesta. Kuvassa pojat työn äärellä ja Elmo tietenkin osallistumassa parhaansa mukaan.


Alla valmista lattiaa olohuoneessa ja makkareiden käytävällä.



Varmaan olen aikaisemminkin kirjoittanut, mutta tuo lattia on vinyylikorkkia ja voin sanoa, että se tuntuu jalkojen alla todella miellyttävältä. Pinta on melko rosoinen, joten se ei ole liukas, ja muutenkin pinta tuntuu miltei pehmeältä, sen verran ne kolme korkkikerrosta lankussa vaikuttaa. Koirien kynnetkään ei rapise niin kovasti kun tavallisella laminaatilla tai parketilla.

Sonjan projektina viikonloppuna oli keittiön kasaus. Karo autteli siinä hommassa ja Tero ja minäkin päästiin sitä soppaa hämmentelemään kukin vuorollaan. Keittiötähän on sitten jatkettu myös viikonlopun jälkeen niin, että aina kun vähänkin on vapaata aikaa niin sitä pyörähtää tekemässä vaikka rungon tai laatikon. Keittiön osalta ainakin sanonta "hiljaa hyvä tulee" pitää paikkaansa... ainakin se hiljaa osio.



Vasemmalla kuvassa Sonja ja Tero laittelemassa asennuskiskoja seinään. Oikealla ja alakuvassa sitten jo keittiötä sen verran, mitä valmiiksi tuli viime viikonloppuna.



Tänä viikonloppuna ollaan tietenkin jatkettu keittiöprojektia ja jonkun verran ollaan asiassa edettykin. Seuraavat kuvat tämänhetkisestä tilanteesta.




 Tuosta ikkunaseinältä puuttuu enää yksi 80 cm leveän laatikoston runko, ja tietenkin laatikot myös tuosta reunimmaisesta valmiista rungosta. Meillähän siis tuohon ikkunaseinälle ei tule kun alalaatikot, kun ikkunat estää yläkaappien laiton ja tuohon ainoalle seinänpätkälle ikkunoiden väliin tulee liesituuletin. Valitsimme myös laatikot kaappien sijaan, kun ei niin kovin kiehdo enää se kaappeihin kumartelu.

Tänä viikonloppuna meidän ilona on myös olleet laattamiehet. Nyt vuorossa oli kylpyhuone. Lauantaina saivat tehtyä valmiiksi suihkuhuoneen seinät ja vesieristeen laiton, sunnuntaina alkoivat suunnittelemaan uima-altaan vieruksen laittoa ja siinä sitten todettiin, että kaatoja ei ole oikein tarpeeksi, joten sunnuntaina meni sitten lattiaa vähän uusiksi. Jatkavat hommaa sitten jo heti huomenna. Tuossa kylppärissähän meillä on ihan tuollainen perus vailkoinen 20 x 25 cm valkoinen laatta ja tulevien suihkujen kohdalla on mosaiikista tehty tehoste. Ja arvatkaan mitä? Tykkään!


Tänään Tero aloitti sitten myös sisääntulo aulan katon laittamisen. Tai no ennen katon laittoa Tero kyllä maalasi aulan seinät. Seiniinhän tuli se sama väri, joka on myös makuuhuonekäytävän seinissä. Sävy on Tikkurilan Seljankukka.




Hyvää vauhtia aulan kattoa tulee ja tässä kun tätä tekstiä kirjoittelen, on Tero saanut jo melkein koko katon valmiiksi, mutta siitä sitten kuvaa vaikka seuraavalla kerralla.

Pitää tähän loppuun kuitenkin laittaa vielä kuva tuosta meidän viihtyisästä WC:stä! Kyllä vaan on soma! Ja omaa rauhaakin yllin kyllin!



Ja tietenkin tunnelma kuvan myötä toivottelen oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!












tiistai 6. lokakuuta 2015

Töitä, töitä ja töitä

Siis palkkatöitä.

Teroa työllistää uusi lähettiläs ja minulla on vaan ollut pitkiä työputkia ja paljon iltavuoroja. Yritäpä siinä sivussa jaksaa/ehtiä tehdä töitä täällä kotonakin!

Laattamiehet ovat kyllä laatoittaneet ihan mukavaa vauhtia, vaikka ihan en olekaan samaa mieltä siitä järjestyksestä missä asioita valmistuu. Mutta en valita. Pääasia, että valmista tulee. Aika itsekäs ajatushan se onkin, että vessat olisivat olleet minun listalla ensimmäisenä vain sen takia, että olisin halunnut sisävessan ennen pakkasia. No en saanut, koska tämä aamu oli jo pakkasaamu ja tuonne bajamajaan oli mentävä. Sanoisin, että aika jäätävä kokemus!

Putkimiehet ovat nyt kuitenkin tulossa torstaina, joten jos kerrankin asiat menisivät niinkuin on suunniteltu, niin minulla pitäisi olla se kauan odotettu sisävessa torstaina!! Siis että kun tulen iltavuorosta torstaina kotiin, ei tarvitse enää taskulampun kanssa suunnistaa bajamajaan! IHANAA!!

Ensi viikonloppuna olisi tarkoituksena saada tänne vähän ihmisiä hommiin. Pitäisi pitää jonkun asteinen välikiri, tarkoituksena saada tehtyä mahdollisimman paljon lattioita ja keittiötä valmiiksi.

Keittiö käytiin ostamassa viime viikolla. Työtasot tulee vasta joskus tämän kuun 22. päivän tienoilla, mutta kaapit ja kodinkoneet haettiin jo!


On se hieno!!

Muutaman päivän keittiö ehti seisomaan tuossa pihalla autossa, mutta kun Sonja tuli tänne sunnuntaina meitä auttamaan, niin illan viimeisenä puhteena saatii kannettua koko laatikkomeri tänne sisälle. 

Sonja täällä minun katsellessa maalasi olohuoneen kaksi seinää niin, että olohuonekin on nyt sitä vaille valmis, että lattioita voi ruveta laittamaan. 


Ihan ei taas jälleen värit erotu, varsinkin kun nuo kuvassa olevat seinät pitäisi olla keskenään saman väriset. Sävynä olohuoneen vaaleissa seinissä on Tikkurilan piazza.

Minä tosiaan lähinnä vain katselin työntekoa, kun alkaa pikkuhiljaa keuhkot sanomaan sopimustaan irti täällä jatkuvassa pölyssä. Astmapiippua imeskelen posket lommolla aikamoista tahtia, mutta kyllähän tämä niin massiivinen pölypesä on tämä kullan kallis koti, että kyllä minun astma aikamoisessa shokissa on. Puuskutan ihan pienestäkin rasituksesta. Siksikin olisi aivan mahtavaa, jos saataisiin ensi viikonloppuna loput lattiat valmiiksi. Saisi nämä pelkät kipsipinnat piiloon, jolloin edes vähän vähenisi pälyn määrä. Tuleehan sitä pölyä tietenkin täällä näitä töitä tehdessä, mutta jos vaikka ihan vähän vähemmän!

Laatoitustöitä täällä on jatkettu tasaiseen tahtiin. Nyt valmista lattiaa on pikkuvessassa, takkahuoneessa ja kodinhoitohuoneessa. Osa keittiöstäkin on valmiina, vaikka iso osa onkin vielä saumaamatta.

Seinäpintaa on valmiina kuraeteisessä ja isommassa vessassa. Alla kuvissa isomman vessa seinää. Päädyttiin ihan valkoisiin laattoihin, että saadaan vessasta mahdollisimman valoisan ja tilavan näköinen. Ylemmässä kuvassa seinää ennen laattojen saumausta. Kovinkaan hyvin ei näy tuö meidän "tehostelaatta", joka siis kulkee raitana ympäri koko vessan. Alakuvassa lähikuva koristelaatasta.


Tarkoituksena ei meillä ollutkaan tehdä mitään silmille hyppäävää tehostetta, vaan sellainen muuhun seinään sointuva, mutta hiukan erottuva ja kaunis raita. Jälleen kerran ollaan tyytyväisiä! Ja tämäkin valinta saatiin aikaiseksi eriskummallisen nopeasti ja sulassa sovussa!


Alakuvassa vessa seinät saumattuna. Loppuja saumalaasteja ei tässä vielä ole kuitenkaan pesty pois ja lattiassakin vielä saumausliat ja saumaamattomat lattialaatat. Toivottavasti kuitenkin torstaihin mennessä lattiakin on saumattu ja vessa putsattu niin, että putkimiehet saavat laitettua pöntön toimintaan. Käsienpesuallasta vielä tähän hätään ei taideta saada, mutta ei silläkään ole niin väliä, kun että saan pöntön!!!



Kuraeteisen seinä on myös saumattu, loppusiivousta ja lattioiden saumausta vailla.



Pesuhuone on vielä sitten ihan täysin kesken. Suihkut kutsuvat meitä vielä töissä ja kylässä. Ja siis nyt kun lämmintä vettä pannuhuoneen hanasta tulee, ollaan aika paljon käyty ns. suihkussa tuossa omassa pihassa. Siis nakusilleen pihalle ja puutarhaletkusta lämmintä vettä niskaan. Tosin nyt kun illat ovat jo jäätävän kylmiä, ei sitäkään toimitusta viitis ihan kauhean usein suorittaa. Minä suihkuttelenkin lähinnä töissä.

Mutta on pesuhuoneeseen nyt kuitenkin jo laitettu viemäri paikoilleen ja lattiaan valettu kaatoa. Meille tulee tuollainen seinänvierusviemäri, jota ei ihan hirveän hyvin tuossa kuvassa erota, mutta siellä se on.


Eilen illalla pitkän työpäivän jälkeen Tero vielä purki pesuhuoneen katon. Lattia valujen vuoksi nousi kuitenkin sen verran paljon, että katsottiin tarpeelliseksi kattoa nostaa. Nythän pesuhuoneessa ja takkahuoneessa on sitten kylmä kun jääkaapissa, koska välikatto on purettu. Onneksi on kuitekin liukuovi olemassa, että saadaan kylmä suunnilleen pysymään uima-allas, pesuhuone, sauna, takkahuone osastolla. Aika karun näköinen tuo katto nyt kuitenkin on. Mutta kyllä sekin siitä pikkuhiljaa!



Tänä aamuna meillä oli täällä siis se ensimmäinen pakkasaamu. Kun selvisin aamun bajamaja käynnin aiheuttamasta pienimuotoisesta shokkitilasta, pystyi näistä maisemistä nauttimaan. Aamu on kuitenkin, kaikesta huolimatta valjennut aivan uskomattoman kauniina. Kun peltokin on nyt jo puitu, eikä vielä maalämpökaivojen poraus ole alkanut, eikä siis niiden alkamisesta vielä tietoa olekaan, pystyi silmiään ja mieltään taas lepuuttamaan, kun laskin koirat aamutouhuillensa tuohon pellolle.


Näihin kuviin ja tunnelmiin....


HYVÄÄ ALKANUTTA SYKSYÄ!