sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Loppukiri

Niinhän siinä kävi, että viime vuodelle sain aikaiseksi kokonaista kaksi päivitystä. Tilanne nyt vaan kuitenkin on ollut se, että ollaan aika pitkälti laitettu remontti odottelemaan päiviä parempia. Nyt tämän vuoden alusta ollaan kuitenkin yritetty jotenkin löytää kadonnutta motivaatiota ja ollaan päästy siihen lopputulemaan, että kun tuossa lähempänä kesää vietetään meidän 50+50 synttäreitä, pidettäis samalla tupaantulijaiset.
Nyt sitten yritämme jostain kaapia rahaa ja motivaatiota saada vihdoin tämä talo valmiiksi!

Ja ollaan me jotain nyt aikaiseksi saatukin. Tai siis Tero on saanut aikaiseksi. Minä en ole tehnyt yhtään mitään, katsellut vaan vierestä kun Tero tekee.

Alla olevissa kuvissa isomman vessan kynnys! Ei ole enää sellaista kuilua vaan eri lattiamateriaalien välillä vaan ihan puinen kynnys.




 Myös kylpyhuoneen ja uima-allashuoneen ovet ovat paikoillaan. Valittiin noihin tiloihin ihan vaan tuollaiset perus "saunanovet". Tykätään kuitenkin siitä, että ovet on lasia, että valoa tulee pesuhuoneeseenkin, ja se että nuo ovet ovat tuollaiset lyhyet, niin ilma pääsee kiertämään. Oltiin kuitenkin yli 2 vuotta ilman kylpyhuoneen ovea kokonaan, niin ei oikein osattu kaivata enää sellaista oikeaa ovea. Kyllähän noista läpi näkyy, mutta tuskinpa sellaista tilannetta tulee, että ihan eri porukkaan kuuluvia ihmisiä olisi yhtäaikaa pesuhuoneessa ja takkahuoneessa.




Makuuhuoneiden ovet saivat myös listat, toki vielä vaan ulkopuolelle, mutta onhan ne jo silloin puoliksi valmiit!




Myös pikkuvessaan Tero laittoi oven ja samantien myös listat. Vielähän tuolla vessassa ei ole kalusteita, mutta onpahan ainakin sitten jo ovi valmiina, kun pönttö joskus paikallensa löytää.




Eilen meille tuli avuksi Teron veljet Iiro ja Arto. Iiro viimeisteli keittiön takkaa ja Tero ja Arto pinnoitti takkahuoneen takkaa. Alakuvissa vasemmalla takkamestari-Iiro työntouhussa ja oikealla lopputulos. Koko keittiön ilme muuttui aika reilusti, kun punertavan ruskean tilalla on ihana kermanvaalea sävy. 




Takan takana, pikkuvessan vieressä on pätkä seinää, joka samalla on takan seinustaa ja sekin sai kermanvaalean savipinnan.




Takkahuoneen takkaa kohennettiin uudella antiikkilaasti pinnalla. Pinta on sivelty tavallisella maalipensselillä eläväksi.




Tässä satoa, mitä nyt ollaan aikaiseksi saatu. Nyt pitäisi vaan yrittää vielä kiristää tahtia, sen verran paljon on hommaa tekemättömien töiden listalla. Odotettavissa siis on, että saattaa tännekin tulla vähän enemmän kuvia tässä lähiviikkoina tai -kuukausina. Kunhan vaan tuo kevät ottaisi kiriä myös, että lumet sulaisi ja pakkaset loppuisi. Tulisi enemmän energiaa kevään myötä.


Muistona kovista pakkasista vielä kuitenkin alla tunnelmakuva!