torstai 24. joulukuuta 2015

JOULURAUHAA

Huh. Alkaa tämä vuosi lähentyä loppuaan, ja mikä vuosi se onkaan ollut!!

Välillä ihan pelottaa ajatella, mitä kaikkea on tapahtunut. Mutta kyllä tästä vuodesta tietenkin jää päälimmäiseksi mieleen tämä meidän projektimme, niin ala- kuin ylämäkineenkin. Yksi parhaista ylämäistä oli tietenkin meidän salainen naimisiin meno. Mutta tulipa ainakin yhden poikkeuksen verran todistettua, ettei kaikki suhteet pääty talonrakennukseen tai remonttiin.

Töiden tahti on hidastunut kovasti. Tietysti jo sen takia, että remonttibudjetti on loppunut jo aikoja sitten ja uupumus alkaa vaivata jo kovasti. Ollaanhan me tätä hommaa tehty enemmän tai vähemmän koko ajan sieltä maaliskuusta asti.

Nyt kuitenkin tämä Koti on asuttavassa kunnossa. Meille tulee sisälle vesi, suurimmassa osassa taloa on jo sähköt, meillä on lämmin, bajamajakin on postunut pihalta ja tänään olemme pesseet ensimmäisen koneellisen pyykkiä täällä! Meillä on toimiva keittiö ja suihkussa voi käydä kotona, vaikka saunaa ei vielä olekaan. Keittiössäkin on jo tiskikone, uunit, jääkaappi ja pakastin käytössä. Tiskialtaaksi minä valitsin mustan version, joka on kyllä tosi kiva, ainakin minun mielestäni!



Hyvillä mielin voi siis tätä vuotta matkata nämä viimeiset päivät. Tosin en tätä vuotta jää kaipaamaankaan. Ja tuskin maltan odottaa mitkä näkymät täällä talossa on ensi Jouluna!

Meille on nyt porattu myös kauan odotetut maalämpökaivot. Yksi mies koneensa kanssa ahkeroi liejuisella pellolla vesisateessa kaksi pitkää päivää tuloksena kaksi kappaletta 155 metrisiä kaivoja.


Tuommoisella vempeleellä kaivon poraaja pihan läpi ajeli. Aivan loistava työmies. Taukojakaan ei olisi pitänyt. Silloin malttoi hommat keskeyttää, kun minä vein kahvia ja voileipää, kun ihan pahaa teki katsoa toisen puurtamista pimeässä ja vesisateessa. Mutta kyllä oli Mies Paikallaan!

Kaivojen porauksen jälkeen tänne saapasteli toinen mies tekemään vaakaputkivedot kaivoilta pannuhuoneeseen. Myös tämä mies teki yksin töitä puolitoista päivää. Hänen työvuorolleen osui se ainoa päivä kun lumi käväisi hetken maassa.


Aivan ihanaa oli se, että nämä loppuvuoden puurtajat olivat todellakin asiansa osaavia. Tekivät töitä ahkerasti ja hyvällä asenteella hymyssä suin. Mahtavaa, että tähän meidän projektiin saatiin myös tällaisia kokemuksia!

Suur Kiitos siis Talman energiaporaus Oy:lle näistä loistavista tyypeistä!


Itsenäisyyspäivää vietimme kotona lipun liehuessa omassa lipputangossa. Oli todella kova tuuli, joten lippukin liehui komeasti! Tosin Tero tietenkin lähti illaksi töihin ja minä katselin kerrankin linnan pukuloistoa televisiosta.


Ja mikäs siinä onkaan ollut yrittää virittäytyä loppuvuoden rauhaan kun keittiökin on jo melkoisen viihtyisä. Enää puuttuu välitilalevyt ja liesituuletin niin ollaan jo aika valmiita!




Tosin tämä joulu otetaan vielä vastaan sellaisissa puitteissa, mitä vanhoista huonekaluista ollaan saatu kasattua. Ensi jouluna keittiötä koristaa sitten jo käsityönä tehty keittiönpöytä. Nyt mennään vielä kahdella vanhalla, että olevinaan huomenna mahdutaan kaikki saman pöydän ääreen.

Ihanaa ajatella, että nuo kaksi ruokapöytää näyttävät nyt niin kovin pieniltä tuossa kuvassa, vaikka ovat yhdessä, kun Kylänportissa nipin napin tuo musta pöytä edes mahtui koko "ruokailutilaan".



Tänään muistin sellaisenkin asian, että viime jouluna puhuin, että mennään heti joulun jälkeen ostamaan alennusmyynneistä uudet joulukuusen koristeet. No ei käyty, koska minähän en tietenkään moista asiaa muistanut. Niinpä kuusi sai yllensä vielä jäljellä olleet rippeet ja vähän surullisen näköinen tuo ilmestys onkin. Oli metsässä ollut kuulemma parempikin puu, mutta sen Tero jätti kasvamaan ensi Joulua varten. Loistava valinta!



Mutta kyllä me tämänkin ressukan kanssa selvitään tästä Joulusta paremmin kuin hyvin!

HALUAN TOIVOTTAA KAIKILLE OIKEIN IHANAA 
JOULUA
JA
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!



Kiitos, että olette kulkeneet matkassamme, ensi vuonna jatketaan!