sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Se on alkanut!!!

Vihdoin eilen koitti se päivä, mitä ainakin minä olen odottanut kuin kuuta nousevaa!
Alotimme remontin!!

Tai no, siis aloitimme purkutöillä tietenkin. Vielä menee aikaa siihen, että saadaan huusholli siihen kuntoon, että siellä oikeasti voidaan aloittaa varsinaiset uudelleen "rakennushommat".

Eilen menimme ottamaan tilannetta haltuun ihan vain kahdestaan. Viivyimme työn touhussa koko päivän. Ajattelin, että tänään olisin ollut sitten niin kipeä, että sängystä ei ylös pääse, mutta eipä sittenkään. Selkä on tietty vähän jumissa, mutta muuten olo on mitä parhain. Hyvillä mielin lähtee tänään uudestaan projektin kimppuun!

Eilen saimme tyhjennettyä kaksi makuuhuonetta.

Alakuvassa vanha muovimatto saa kyytiä Teron kädestä


Maton altahan sitten paljastui saumakohdasta tällainen mukava juttu, että maton pehmusteet, tai miksi ikinä tuota nyt sitten sanotaankin, oli oikein kunnolla liimautunut paikoitellen lattiaan kiinni. No eipä siinä sitten muuta kun minä vaan erisorttisten apuvälineiden kera lattian kimppuun. Käytin lähinnä lastaa, jolla raivopäisesti raaputin tuota tavaraa irti.


Pikkuhiljaa homma sitten etenikin.


Minun astman vuoksi tietysti teen hommia hengityssuojaimet naamalla.


Päivän päätteeksi meidän tulevan makuuhuoneen lattia näyttikin sitten tältä. Ei voi olla kun ylpeä. Tosin uusi yllätys sitten odottikin naapurihuoneessa...


Silläaikaa mun minä uurastin yhden huoneen kimpussa, Tero sai tyhjennettyä toisen huoneen ja ryhtyi sieltä repimään mattoja irti. Noh. Saumakohtia olikin kaksi.


Taidetaan yrittää hommata joku kone, jolla lattian saa siivottua tuosta matonpohjamössöstä!


Minulla menisi varmaan päivä per kaistale, jos lähtisin omin pikku kätösin näitä siivoamaan. Eikä siinä tietysti mitään, jos olis aikaa ja rahaa tätä remonttia tehdä sillälailla pitkän kaavan kautta ihan rauhakseltaan.



Kyllä olis rapsuttelemista.

Talossa on vielä aika paljon tavaraa. Onhan se ymmärrettävää, ettei ihan hetkessä neljänkymmenen vuoden tavarat siirry. Näkymä kuitekin alkaa olla jo sitä luokkaa, ettei voisi uskoa, että vielä toistaiseksi talossa yksi henkilö asuu. Eilen Tero siirteli paljon tavaraa noista makuuhuoneista pois, joten lattialistaa ja tavaraa on melkoisesti kulkuväylillä yms.



Kyllä vielä sekaan mahtuu kuitenkin. Tänään lähdemme työmaalle uudelleen. Tästä lähtienhän kaikki vapaapäivät pitkälti vietetään työntouhussa. Minä olen jo pomon kanssa töissä sopinutkin, että kesän loppuun asti teen mahdollisimman pitkiä työputkia, että vapaapäiviä vastavuoroisesti on mahdollisimman monta peräkkäin. Nyt pääsiäisenä minulla onkin jo neljä vapaata ja siitä parin viikon päästä vietän viisi vapaata. Tietysti töissä tulee siinä välillä vietettyä aikaa melko intensiivisesti!


Ei voi vaan muuta todeta, kun että kyllä elämä maistuu nyt juuri todella makealle!



tiistai 17. maaliskuuta 2015

Pari ensimmäistä hankintaa

Viime viikonloppuna ihanasta auringonpaisteesta energisoituneena lähdimme Teron kanssa käymään vähän kaupoilla. Ensin kävimme Värisilmässä katselemassa laattoja, laminaatteja ja maaleja. Siellä oli sopivasti menossa sisustuspäivät ja niiden vuoksi tarjouksessa oli mm vinyylikorkkilattiaa. Minä varsinkin ihastuin lattiaan ihan ikihyväksi, eikä Terokaan laittanut hanttiin ajatukseen, että moinen lattia meille tulisi.


Yhäällä ja alhaalla mallilankku vs. entinen lattia eteisessä.


Alakuvassa samainen lankku keittiön lattialla.



Mallailimme mallilankun kanssa erilaisia laattoja ja ihan yllättäen jotenkin värit asettuivatkin kohdalleen.

Otimme lankun mukaan ja kävimme vielä Bygmaxissa, Starkissa ja Rautiassa. Rautiasta läytyikin edullisemmin täsmälleen samanväristä laattaa, kun mitä olimme Värisilmässä katselleet, mutta hintaeroa oli yli 20 euroa neliö.

Kävimme mallikappaleiden kanssa Ikeassakin, kun näillä näkymin keittiömme tulee Ikeasta, sen verran edullisesti muihin verrattuna saamme keittiön vielä paremmilla "lisävarusteilla".



Yläkuvissa tällähetkellä mielessä olevat keittiön kaappi, taso ja lattialaattavalinnat, tuo lankku ei ihan noiden kaapien viereen tule, mutta samaan tilaan kuitenkin ja siksi sekin pääsi kuvaan mukaan mallaamaan.


Yläkuvassa näkyy paremmin tuota kaappimallia, joka nyt ollaan periaatteessa valittu. Molemmat keittiömallista tykätään, joten ei ehkä ole odotettavissa, että mieli keittiön osalta olisi muuttumassa.


Tuota vinyylikorkkilattiaa meille tulee yhteensä huimat 75 neliötä. Sitä tulee keittiössä ruokailutilaan, eteiseen ja makuuhuonekäytävälle, olohuoneeseen ja kirjastoon.
Laatta, jota tuossa kuvassa keittiön kanssa tsuumaillaan tulee "arki"eteiseen, ja keittiöön. Senkin laatan jo ostimme, mutta ostettu laatta on 30x60 kokoista, eli huomattavasti suurempaa kuin tuo 10x10 joka kourassa kaupoissa kuljettiin.

Starkista ostimme myös pienen pöntön maalia, jolla testasimme, miten väri asettuu kattoon. Yritämme kuitenkin olohuoneessa ja kirjastossa säästää entiset kattopaneelit, jos ne vaan sähkötöiden puolesta on mahdollista jättää. Emme kuitenkaan halua jättää kattoa puunväriseksi vaan laitamme vähän vaaleaa pintaan. Tässä vasta yhdet kerrokset maalattuna. Toista paneelia on hiottu, toista ei, mutta enpä nyt vaan mitenkään muista kumpi oli kumpi. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy myös se syy, miksi olemme kattoa uusimassa. Olohuonetta ja kirjastoa lukuunottamatta kaikissa muissa tiloissa kattovalo on tuollainen upotettu malli, eli paneeliin jää aikamoinen aukko, kun emme ole tuollaiseen upotettuun valaisimeen kovin ihastuneita.




Halukkaat katon maalarit voivat siis ilmoittautua, jos tuntuu jotenkin siltä, että haluaisi noin ajanviettopohjalla osallistua maalaukseen!

Tällä hetkellä tuntuu lähinnä siltä, että varsinkin työ häiritsee tätä suunnittelua ja muuta puuhastelua ihan hirveästi. Tekisi mieli olla tekemässä kaikenlaista, vaikka nythän tilanne on se, että ihan hirveästi sitä askaretta ei ole, koska talo ei ole vielä tyhjä. Puuhastelu osioon päästään kuitenkin toivottavasti jo tässä parin viikon sisällä. Sitten kaikki liikenevä aika meneekin sitten Tyynelässä. 

Tuskin maltan odottaa!!



Odottaahan siellä sitten ihan pikkuisen pihahommiakin. Tässä nimittäin on näkymä meidän makuuhuoneesta. Tarttee kai tehdä jotain!

Muuttoa ja unelma asumisen alkamista odotellessa täytyy tyytyä katselemaan kuvia ja kuvittelemaan itsensä näihin maisemiin... Kuistilla auringon lämmössä aamukahvilla, ei enää kehä kolmosen melua, sen tilalla ihanaa linnun laulua!




Ulko-ovesta katseltuna mieli lepää keväisessä maisemassa.


Olisipa jo loppukesä!






perjantai 13. maaliskuuta 2015

Suunnittelua!

Niin se vaan kuulkaa on, että sitä ollaan tässä tyyriisti talon omaistajia!
Kaupat tehtiin toissapäivänä ja nyt pitäisi ihan hirveällä sykkeellä ruveta tässä tekemään suunnitelmia ja arvioita.

Arkkitehdiltäkin tuli jo ensimmeinen pohjakuvavedos, johon jotain pientä muutosta vielä tehdään. Takka/leivinuunin muurarillakin on omat suunnitelmat työn alla.


Tänään iltapäivällä ollaan menossa Tyynelässä käymään, kun paikalle tulee Skaala ovien ja ikkunoiden myyjä. Pitää mietiskellä, josko vaihtaisimme uudet ulko-ovet, vai riittääkö jonkunasteinen päivitys. Sisäovetkin pitää katsastaa "sillä silmällä".

Viikonloppuna mennään sitten jo kantamaan tavaroita, tai kai lähinnä auttamaan pakkaamisessa. Purkuhommia aloitellaan sitä mukaa, kun huoneita tyhjenee.

Juurikaan luppoaikaa ei nyt ole ihan hetkeen sitten tiedossa. Tai vaikka tekemistä ei olisikaan, niin kyllä ajatukset aika tehokkaasti pyörivät talon ympärillä. Pitää miettiä millainen keittiöstä tulee, mitä värejä taloon tulee, mitä materiaaleja tulee seiniin, lattioihin ja kattoon. Maalit, laatat, laminaatit, valot, pinnotteet.... Huh.

Joskus sitä onneksi voi vaan istua päydän ääreen ja rauhoittua selailemaan esitteitä. Onneksi unelmointi ei maksa mitään!!