perjantai 9. tammikuuta 2015

Odottavan aika on pitkä

Onneksi aika on kulunut suhteellisen nopeasti, vaikka tässä koko ajan vähän odottavalla kannalla ollaankin. Tilanteet on pysyneet jotakuinkin samoina, vaikkakin se ehdottomasti positiivisin asia kun minun uusi työpaikka on nyt tosiasia.

Tai no, uusi työ alkaa vasta ensi maanantaina, kolmen yön päästä, mutta silloin maanantaina saan sitten kirjoittaa nimeni työsopimukseen. Kyseessä on sairaanhoitajan paikka nuorisokodissa, eli sitä samaa hommaa, mitä olen yrittänyt enemmän tai vähemmän onnistuneesti tehdä viime heinäkuun lopusta saakka.

Uudesta työpaikasta innostuneena kävimme sitten pankissakin juttelemassa ja odottelemme nyt sitten kuumeisesti uutisia siitä, miten paljon pankki on valmis meidän unelmaa rahoittamaan. Peukut pystyyn, että suostumus tulee koko tarvittavalle summalle!

Tässä hiljaisen talven aikana on toki asioita tehtykin sen eteen, että kun kevät koittaa voisi remonttikin alkaa. Tyynelässä on käynyt erinäisien remontti- ja maalämpöfirmojen edustajia tutustumassa kohteeseen ja tarjouksiakin on tullut. Vielä ei kuitenkaan mitään päätöksiä ole tehty, kun lisää suunnittelukäyntejäkin on vielä luvassa.

Varovaisen optimistisesti minä ainakin olen jo mielessäni alkanut pyöritellä erilaisia värivaihtoehtoja ja erilaisia vaihtoehtoja esim keittiöön. Ollaan kuitenkin nyt tultu siihen tulokseen, että jos rahoitus järjestyy, niin ihan kaikki lattiat laitetaan uusiksi, koska koko taloon laitetaan lattialämmitys. Sisäkatot uusitaan koko talosta, koska sähköt täytyy maadottaa uudestaan ja tietysti nykypäivän valaistus vaihtoehdot ovat hiukan erilaisia kuin 40 vuotta sitten. Sitten päälle tietenkin kodinhoitohuone, keittiö, pesuhuone, sauna, kuraeteinen.... huh huh. On siinä kaappia, laattaa, maalia sun muuta mietittäväksi.



Tänään istuttiin ihan kahvikupposten kanssa alas ja piirreltiin mahdollisia huonemuutoksia ja eri toimintojen sijoittamisia. Meidän töherrykset lähtevät tietenkin vielä arkkitehdin katsottavaksi, joka piirtelee sitten hieman virallisemmalta näyttävän version. Paljon on suunnitelmissa avartaa eteistä ja keittiötä ja tehdä siis sen yhden makuuhuoneen kokoinen kodinhoitohuone. Tänään saatiin kuningasidea meidän makuuhuoneesta ja sen suurentamisesta.

Kieltämättä en ole kokenut yhtään ikävänä sitäkään asiaa, että on ihan hyvällä omallatunnolla saanut surffailla netissä katselemassa erilaisia laattoja ja keittiöitä yms ideoita, jotka sopisivat uuteen Tyynelään. Tulipä käytyä Ikeassakin ja otettua ihan muutama kuvakin.


Ei mikän huono idea esimerkiksi laittaa ledvaloja keittiön alakaappien sokkeleihin. Minä kun en pidä mistään kovista valoista, eikä kattovalot ole ihan hirveästi minun mieleen, tällainen olisi ihan mukava vaihtoehto. Miettikääpä vaikka. Ulkona pimeää ja kylmää. Itse keittiössä, kuppi kuumaa nenän edessä, kevyt valaistus lattianrajassa ja tuli takassa. Juu, en pistä pahakseni! Siis kun keittiöön tulee leivinuuni/takka yhdistelmä. Toki takkahuoneessa on sitten toinen takka, mutta se onkin sitten ihan oma tarinansa se.



 



Vielä joutuu kovasti miettimään mikä tulee olemaan keittiön värimaailma, tai itseasiassa koko huusholli hakee vielä sitä omaa tunnelmaansa. Minä haluaisin jotenkin sisustuksessa muistaa talon ikää, mutta kuitenkin tuoda Tyynelän reilusti nykyaikaan. Ihan johonkin yltiömaalaisromanttiseen sisustukseen ei luultavasti olla menossa, sen verran meidän täytyy kuitenkin kompromissia tehdä. Minä voisin sellaista maalaisromantiikkaa ympärilleni haaliakin, mutta Tero ei kyllä sellaiseen suostuisi ikinä! Ehkä tuossa allaolevassa kuvassa oleva tyyli vielä voisi jotenkin mennä läpi, mutta luultavasti tyyli tulee olemaan lähempänä sitä, mitä edustaa tuo ylhäällä vasemmalla oleva kuva... tai keskellä... tai ehkäpä sittenkin oikealla!


Sitten pitäisi vielä päästä yksimielisyyteen välitilan väreistä ja materiaaleista. Alla yksi minun mielestä ihan hyvä vaihtoehto, eikä sitä kai vielä ole ihan alas ammuttu. Tuo välitila on siis tuosta ylläolevassa kuvassa olevasta esimerkkikeittiöstä. Tietenkin kaikkiin näihin valintoihin vakuttaa se, mikä remonttifirma meille sitten valitaan, ja millaisia materiaaleja ja kalusteita heidän/alihankkijoiden mallistoihin kuuluu.


Minä itse olen nyt jotenkin ihastunut erilaisiin harmaan sävyihin ja yhdeksi lattiavaihtoehdoksi minulla pulpahtelee kokoajan esille esim allaolevan lattian tyylinen vaihtoehto.


Siten tietenkin on vielä ajateltava eteisen ja pesuhuoneen värit ja laatat. Joo o, ajateltavaa siis riittää ihan riittävästi.



Nyt siis vaan odottelemme tietoa pankista. Jos pankki näyttää vihreää valoa aletaan pikkuhiljaa suunnittelemaan purkutöiden aloitus ajankohtaa. Tietenkin on otettava huomioon Tyynelän nykyisen asukin aikataulu muuton suhteen, yhtään kun emme tiedä mihin hän on suunnitellut muuttavansa. Yritämme mahdollisimman paljosta purkutöitä suoriutumaan omin ja ystävien voimin, siinä kuitenkin säästää pitkän pennin. Sitten pikkuhiljaa kevään/alkukesän tienoilla alkaa maalämpökaivojen poraus, lattialämpöputkien asennus ja siitä sitten pikkuhiljaa koko remontin käynnistyminen. 

Jos kaikki menee niinkuin tanssi, suunnitelmien mukaan, saattaisi olla niin, että muutto maaseudun rauhaan koittaisi jo heinäkuussa!

Suuren suuri vuosi siis tiedossa!



torstai 6. marraskuuta 2014

Kurkistus sisätiloihin

Tyynelässä asuu vielä Teron äiti, joten näissä sisäkuvissa tietenkin on näkyvissä vielä kaikki kalusteet ja muutkin tavarat.
Ehkä sitten joskus keväällä pystyy laittelemaan jo kuvia, joissa talo on "paljaana".


Alla erittäin sotkuisen näköinen pohjakuva talosta. Kuva on otettu miltei 40 vuotta vanhasta pohjapiirroksesta ihan vaan kännykällä, mutta jotain selvää siitä ehkä kuitenkin saa.



Talossa on siis tällä hetkellä 4 makuuhuonetta, olohuone, kirjasto, tupakeittiö, apukeittiö, vaatehuone, takkahuone, pesuhuone, sauna, uima-allas ja kaksi vessaa.



Tällainen näkymä aukeaa, kun sisään tulee ns pääovesta, joka siis on pihalle tullessa siellä nurkan takana. Tätä ovea ei juurikaan arkikäytössä tule käytettyä, mutta jos sitten vaikka vieraat ohjautuu sisään tätä kautta. Kattojen väri muuttuu vaaleammaksi koko talossa, ja varmaankin myös tuo päädyn tiiliseinän väri muuttuu. Suunnitelmissa kuitenkin on, että talon sisätilojen värityksestä tulee vaalea. Tietysti joitain tehostevärejä sinne ilmestyy, kunhan niin pitkälle päästään.


Alla olevista kuvista vasemman puoleinen on otettu pääovelle päin eteisen päädyn tiiliseinän edestä. Huh, miten hankalasti sanottu! Kuvassa näkyy ikävä kyllä tarjousta tekemässä olleiden remonttimiesten kenkiä. Meillähän ei tietenkään sitten koskaan ole kenkiä pitkin lattioita levällään :D Myös ulko-ovet vaihdetaan valkoisiksi. Samassa kuvasta näkyy vasemmalle avautuva olohuoneen oviaukko ja oikealla keittiön ovi.

Oikean puoleisessa alakuvassa näkyy makuuhuoneisiin vievä käytävä. Kuva on otettu siitä samasta kohtaa, mistä tuo vasemman puoleinenkin kuva. Selkä tiiliseinään päin seistessä makuuhuoneiden käytävä lähtee vasemmalle ja oikealta kulku takkahuoneeseen. Näin monimutkaisesti selitettynä.





Yläpuolella olevassa kuvassa näkymä eteisestä olohuoneeseen ja oviaukko kirjastoon. Alla olohuonetta isommasti. Tuo etualalla näkyvä flyygeli on ihan Teron oma, mutta Teron veli on kai luvannut vuokrata sen jollekin tuttavalle. Että sellainen velipoika ;) Lopullinen flyygelin sijoituspaikka on kai vielä kuitenkin lukkoon lyömättä. Terohan sitä kyllä osaisi soitella. Kohtalo jää siis vielä nähtäväksi.


Alla kuva flyygelin edestä otettuna kirjaston ovelle päin.



Seuraavat kaksi kuvaa olohuoneesta kirjaston ovelta katsottuna. Jälkimmäisestä kuvasta näkyy oikeassa reunassa näkymää keittiöön. Niin ja paraatipaikalla tietysti se Teron flyygeli :)





Alla olevissa pikkukuvissa kirjasto. Yhtenä ideana meillä on ollut tehdä kirjastosta makuuhuone, jos tuon ikkunan suurentaisi lattiaan asti ulottuvaksi ja leveämmäksi. Tälle puolelle nimittäin paistaa aamu aurinko. Voi kuitenkin olla, että tämän haaveen kohdalla budjetti sanoo poks ja huone säilyy kirjasto/"toimisto" käytössä.




Pääovesta tullessa vasemmalle avautuu tupakeittiö. Tero kuvassa käsi poskella kuuntelemassa maalämpöpumppu edustajien puheenvuoroa. Penkillä oikeassa reunassa talon nykyinen emäntä. Keittiön takana erillään olevan mahuuhuoneen ovi. Tuosta makuuhuoneesta meillä on tarkoitus tehdä kodinhoitohuone. Teron takana näkyvä seinä, jossa on keittiön kaapit lähtee kokonaan pois, ja sen seinän takana oleva apukeittiö tulee osaksi entisestäänkin suurempaa tupakeittiötä. Uuteen keittiöön Teron isoveli (flyygein vuokraaja sellainen) tekee meille leivinuunin.



Alla kuva apukeittiön "oviaukosta" otettuna. Taustalla olohuone ja kirjasto. Leivinuuni tulee suunnilleen tuon nykyisen hellan paikalle.



Alhaalla vasemmalla keittiön työtasoja, ja oikealla näkymä apukeittiöön ja käytävälle, josta pääsy "arki" sisäänkäynnille.



Apukeittiö, joka poistuu käytöstä tupakeittiön jatkuessa oikean puoleiseen seinään saakka.


Yläpuolella olevan kuvan kuvaamispaikassa kun kääntyy 90 astetta oikeaan, alkaa käytävä ulko-ovelle (ala kuva). Käytävää levennetään ainakin alkupäästä, ja sisääntuloon tulee kuraeteinen. Jos erillisen makuuhuoneen yhteydessä oleva vessa saadaan järkevästi siirrettyä jonnekin muualle, koko kuvassa oleva vasemman puoleinen seinä lähtee pois ja eteinen levenee reilusti. Niin ja tämäkin ovi siis vaihdetaan vaaleaksi.




Yllä olevan kuvan oikean puoleisen seinän takana on sitten se talon helmi... uima-allas. Allas on nyt tyhjä ja ajaa varaston virkaa, mutta meillä se otetaan takaisin käyttöön. Myös allashuoneen katot ja seinät vaihtavat väriä.




Uima-altaalta kulku pesuhuoneeseen ja saunaan.



Pesuhuoneessa ja saunassa tehdään tietenkin myös täysi remontti



Pesuhuoneesta pääseekin takkahuoneeseen. Takkahuoneessa takka vaihdetaan varaavaksi ja tiiliseinäkin vaihtaa väriä. Lattiat menevät myös uusiksi, niinkuin luultavasti koko talosta muutenkin. Takkahuoneesta myös ulko-ovi vaihtuu. Tästä takkahuoneen ovesta kuljetaan savusaunalle. Tarkoitus jossain vaiheessa saada oven takana oleva "ryteikkö" pois ja tilalle laitettua oleskeluterassia ja kunnon kulkuväylä savusaunalla. Ne eivät vaan tietenkään olen to-do -listalla kovinkaa kärjessä.



Alla oikealla näkyy uima-allas takkahuoneen takana.



Sitten jäljellä onkin enää esiteltävänä makuuhuoneet. Ihan täysin selvillä ei olla vielä edes siitä, mikä makuuhuoneista tulee meille käyttöön, vai päädytäänkö kuitenkin lopulta sinne kirjastoon. Tosin kirjastosta on sen verran pitkä matka vessaan, että siinä tapauksessa pitäisi luultavasti vaatehuoneesta luopua kokonaan ja avata se kulkuväyläksi. Toisaalta ajatus pukeutumishuoneesta olisi jollaintapaa houkutteleva, sen verran iso vaatehuonekin on.

Ensimmäisenä entinen Teron vanhimman isoveljen huone, joka useimmiten on suunnitelmissa ollut se, johon meidän makuuhuone saattaisi tulla. Se on makuuhuoneista keskimmäinen, ihan talon viimeisimmässä nurkassa. Siellä olisi minun ainakin rauhallista nukkua päivisin, jos vielä kolmivuorotyöhön palaan.






Keskimmäisen veljen huone on makuuhuoneista etummaisin, käytävällä ensimmäisenä. Huone kuitenkin on pannuhuoneen naapurina, joten vaikka ylimääräistä eristettä seinässä onkin, huoneeseen saattaa kuitenkin kuulua lämpöpumpun hurina, joten tästä huoneesta ei meidän makuuhuonetta ole tulossa. Vieraat saavat sitten yrittää siinä hurinassa nukkua :) Tällä hetkellä huone siis tällainen askartelu- ja pakastinhuone. Ikkunasta muuten pilkottaa savusauna :)



Teron entinen huone onkin sitten villin punainen. Tämä huone on ollut yksi mahdollisista meidän tulevista makuuhuoneista, mutta ikkuna aukeaa pohjoiseen, joten kovin paljon valoa ei olisi tarjolla. Toisaalta makuuhuoneessahan nukutaan, että tiedä sitten tarvitseeko sitä valoa sen kummemin. Meillähän lapsia ei ole mukana muuttamassa, ellei tuo minun pahnanpohjimmainen sitten päätäkin, että hiukan pitempi koulumatka on vain pieni miinuspuoli muten aivan mahtavaan taloon muuttamisessa. Teron poikahan asuuu Keski-Suomessa ja käy täällä kovin harvoin. Makuuhuoneista siis yksi tulee ilmeisesti meille. Yksi Artulle, jos mukana päättää muuttaakin. Se viimeinen makuuhuoneista, jotka nukkumis tarkoitukseen jäävät on sitten yhdstetty Miron/vierashuone.




Talossahan on tällä hetkellä se neljäskin makuuhuone, joka meillä vaihtuu kodinhoitohuoneeksi. Tällä hetkellä se on ainut käytössä oleva makuhuone, loput kolme ovat viileinä ja ovet kiinni.
Tästä huoneesta siis tulee reilun kokoinen kodinhoitohuone sen suuren suuren tupakeittiön yhteyteen.




Sellaiselta siis näyttää Tyynelä tällä hetkellä. Muutoksia ei varmasti tämän vuoden puolella ole tulossakaan, koska remontti aloitetaan kuitenkin lämmitysjärjestelmän vaihdolla, joten ihan pahimpaan pakkas aikaan sitä ei viitsi ajoittaa. Muutenkin varsinainen remontti tulee ajoittumaan ensi kevääseen ja kesään. Tai siis ainakin tällä hetkellä se on ajatuksena.

Koko touhussa on kuitenkin vielä niin monta muuttuvaa tekijää, että lopulta ei uskalla sanoa mitään oikein mistään. Paljon on talossa tavaraa läpikäytävänä ja vanhalle emännällekin koti löydyttävä. Onneksi asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, eikä meilläkään ole remontin tai muuton kanssa mikään kiire. Koko ajan Tyynelä tietenkin mielessä pyörii ja erilaisia ideoita putkahtelee päähän milloin sattuu. Parasta tietysti olisi jos budjetti olisi rajaton, mutta kustannuksiakin on ikävä kyllä mietittävä, eikä niitä kaikista hulppeimpia unelmia voi ihan toteutettavien listalle laittaa. Harmi. ;)








sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Saanko esitellä... Tyynelä

Tyynelä on siis Teron lapsuudenkoti. Tontilla on aikaisemmin ollut toinen talo, joka purettiin uuden talon tieltä. Vain vanhan talon lisäsiipi jätettiin ja nyt se ajaa autokatoksen ja varaston virkaa. Tilan nimi on siis Tyynelä ja se sijaitsee Vihdissä.

Uusi talo on rakennettu 1976 ja siinä on 274 neliötä. Nuo neliöt pitää sisällään neljä makuuhuonetta, olohuoneen, tupakeittiön, apukeittiön, kirjaston, vaatehuoneen, takkahuoneen, pesuhuoneen, saunan kaksi WC:tä ja uima-altaan. Toivottavasti en unohtanut mitään pois!

Tontti on reilut 9500 neliötä ja tontilla on talon lisäksi tuo yllämainittu autokatos/varasto, kesäkeittiö, aitta, perunakellari ja savusauna.

Tilaa siis riittää reilusti niin ulkona kuin sisällä!

Tällä hetkellä suunnitelmat on sillä mallilla, että luultavasti ainakin yksi makuuhuone lakkaa olemasta makuuhuone ja apukeittiö puretaan kokonaan pois, joten jo ennestään isosta tupakeittiöstä tulee vieläkin isompi. Kaikki pinnat menee vaihtoon ja paljon muuta, esimerkiksi keittiöön tehdään leivinuuni.  Myös lämmitysjärjestelmä vaihdetaan pois nykyisestä öljylämmityksestä maalämpöön.

Kaikki on tietenkin vielä suunnitteluasteella ja ihan varmasti monet suunnitelmat tulevat vielä muuttumaan!




Tässä Tyynelän pääsisäänkäynti, sopivasti koiratkin näytillä. Pääovi on pihaan tullessa vähän nurkan takana. Arkinen kulku taloon tapahtuu talon päädyssä olevan oven kautta. Joka näkyy alla olevassa kuvassa. Ikävä kyllä tuo traktoriruohonleikkuri ei ole meidän :)




Nuo köynnökset ovat muuten viiniköynnöksiä. Rypäleitäkin tekevät, maukkaita sellaisia!



Näkymää talon takapuolelta. Tuota ryteikköä sitten siistitään joskus kun aikaa ja rahaa sille riittää. Minun toiveissa olisi saada tälle puolellekin oleskelukuisti, koska tästä tapahtuu kulku takkahuoneesta savusaunalle.



Vasemmalla näkymä savusaunalle pihaan tullessa. Oikealla puolella näkymää savusaunan kuistille. Savusaunan veljekset tekivät isänsä viimeistä toivetta kunnioittaen. Isä ei koskaan siis ehtinyt saunaa näkemään.




Yläpuolella kuvia pihasta. Vasemmalla kuva talon päätynurkalta katsottuna etupihalle, oikealla pihaan sisääntulo. Tuosta mutkan takaa jatkuu pihatietä vielä noin 100 metriä ennen kuin tullaan kylätielle (ja postilaatikolle, onneksi aamun sanomalehden voi lukea nykyisin sähköisenä versiona!)



Vanhasta talosta jäljelle jääneen lisäsiiven (kuva alla vasemmalla) jatkoksi on tehty kesäkeittiö (kuva ylhäällä).


Savusaunan takana, talon takapuolella on myös ihana vanha aitta, joka nykyisin toimii puuvarastona. Minun haaveena tietenkin olisi kunnostaa aitta esimerkiksi vierasmajaksi, mutta se suunnitelma on ihan listan viimeisenä. Kuvassa aitan nurkalta pilkottaa perunakellarin nurkkaa.




Niin ja kasvaahan tontilla myös koivikko. Tässä kuvassa näkyvillä vain pieni osa. Koivikko jää talon ja tien väliin.


Tässä siis esimakua siitä, miltä ulkona näyttää. Myöhemmin sitten kurkistusta sisätiloihin. Nyt sohvan nurkkaan pötköttelemään!