tiistai 6. lokakuuta 2015

Töitä, töitä ja töitä

Siis palkkatöitä.

Teroa työllistää uusi lähettiläs ja minulla on vaan ollut pitkiä työputkia ja paljon iltavuoroja. Yritäpä siinä sivussa jaksaa/ehtiä tehdä töitä täällä kotonakin!

Laattamiehet ovat kyllä laatoittaneet ihan mukavaa vauhtia, vaikka ihan en olekaan samaa mieltä siitä järjestyksestä missä asioita valmistuu. Mutta en valita. Pääasia, että valmista tulee. Aika itsekäs ajatushan se onkin, että vessat olisivat olleet minun listalla ensimmäisenä vain sen takia, että olisin halunnut sisävessan ennen pakkasia. No en saanut, koska tämä aamu oli jo pakkasaamu ja tuonne bajamajaan oli mentävä. Sanoisin, että aika jäätävä kokemus!

Putkimiehet ovat nyt kuitenkin tulossa torstaina, joten jos kerrankin asiat menisivät niinkuin on suunniteltu, niin minulla pitäisi olla se kauan odotettu sisävessa torstaina!! Siis että kun tulen iltavuorosta torstaina kotiin, ei tarvitse enää taskulampun kanssa suunnistaa bajamajaan! IHANAA!!

Ensi viikonloppuna olisi tarkoituksena saada tänne vähän ihmisiä hommiin. Pitäisi pitää jonkun asteinen välikiri, tarkoituksena saada tehtyä mahdollisimman paljon lattioita ja keittiötä valmiiksi.

Keittiö käytiin ostamassa viime viikolla. Työtasot tulee vasta joskus tämän kuun 22. päivän tienoilla, mutta kaapit ja kodinkoneet haettiin jo!


On se hieno!!

Muutaman päivän keittiö ehti seisomaan tuossa pihalla autossa, mutta kun Sonja tuli tänne sunnuntaina meitä auttamaan, niin illan viimeisenä puhteena saatii kannettua koko laatikkomeri tänne sisälle. 

Sonja täällä minun katsellessa maalasi olohuoneen kaksi seinää niin, että olohuonekin on nyt sitä vaille valmis, että lattioita voi ruveta laittamaan. 


Ihan ei taas jälleen värit erotu, varsinkin kun nuo kuvassa olevat seinät pitäisi olla keskenään saman väriset. Sävynä olohuoneen vaaleissa seinissä on Tikkurilan piazza.

Minä tosiaan lähinnä vain katselin työntekoa, kun alkaa pikkuhiljaa keuhkot sanomaan sopimustaan irti täällä jatkuvassa pölyssä. Astmapiippua imeskelen posket lommolla aikamoista tahtia, mutta kyllähän tämä niin massiivinen pölypesä on tämä kullan kallis koti, että kyllä minun astma aikamoisessa shokissa on. Puuskutan ihan pienestäkin rasituksesta. Siksikin olisi aivan mahtavaa, jos saataisiin ensi viikonloppuna loput lattiat valmiiksi. Saisi nämä pelkät kipsipinnat piiloon, jolloin edes vähän vähenisi pälyn määrä. Tuleehan sitä pölyä tietenkin täällä näitä töitä tehdessä, mutta jos vaikka ihan vähän vähemmän!

Laatoitustöitä täällä on jatkettu tasaiseen tahtiin. Nyt valmista lattiaa on pikkuvessassa, takkahuoneessa ja kodinhoitohuoneessa. Osa keittiöstäkin on valmiina, vaikka iso osa onkin vielä saumaamatta.

Seinäpintaa on valmiina kuraeteisessä ja isommassa vessassa. Alla kuvissa isomman vessa seinää. Päädyttiin ihan valkoisiin laattoihin, että saadaan vessasta mahdollisimman valoisan ja tilavan näköinen. Ylemmässä kuvassa seinää ennen laattojen saumausta. Kovinkaan hyvin ei näy tuö meidän "tehostelaatta", joka siis kulkee raitana ympäri koko vessan. Alakuvassa lähikuva koristelaatasta.


Tarkoituksena ei meillä ollutkaan tehdä mitään silmille hyppäävää tehostetta, vaan sellainen muuhun seinään sointuva, mutta hiukan erottuva ja kaunis raita. Jälleen kerran ollaan tyytyväisiä! Ja tämäkin valinta saatiin aikaiseksi eriskummallisen nopeasti ja sulassa sovussa!


Alakuvassa vessa seinät saumattuna. Loppuja saumalaasteja ei tässä vielä ole kuitenkaan pesty pois ja lattiassakin vielä saumausliat ja saumaamattomat lattialaatat. Toivottavasti kuitenkin torstaihin mennessä lattiakin on saumattu ja vessa putsattu niin, että putkimiehet saavat laitettua pöntön toimintaan. Käsienpesuallasta vielä tähän hätään ei taideta saada, mutta ei silläkään ole niin väliä, kun että saan pöntön!!!



Kuraeteisen seinä on myös saumattu, loppusiivousta ja lattioiden saumausta vailla.



Pesuhuone on vielä sitten ihan täysin kesken. Suihkut kutsuvat meitä vielä töissä ja kylässä. Ja siis nyt kun lämmintä vettä pannuhuoneen hanasta tulee, ollaan aika paljon käyty ns. suihkussa tuossa omassa pihassa. Siis nakusilleen pihalle ja puutarhaletkusta lämmintä vettä niskaan. Tosin nyt kun illat ovat jo jäätävän kylmiä, ei sitäkään toimitusta viitis ihan kauhean usein suorittaa. Minä suihkuttelenkin lähinnä töissä.

Mutta on pesuhuoneeseen nyt kuitenkin jo laitettu viemäri paikoilleen ja lattiaan valettu kaatoa. Meille tulee tuollainen seinänvierusviemäri, jota ei ihan hirveän hyvin tuossa kuvassa erota, mutta siellä se on.


Eilen illalla pitkän työpäivän jälkeen Tero vielä purki pesuhuoneen katon. Lattia valujen vuoksi nousi kuitenkin sen verran paljon, että katsottiin tarpeelliseksi kattoa nostaa. Nythän pesuhuoneessa ja takkahuoneessa on sitten kylmä kun jääkaapissa, koska välikatto on purettu. Onneksi on kuitekin liukuovi olemassa, että saadaan kylmä suunnilleen pysymään uima-allas, pesuhuone, sauna, takkahuone osastolla. Aika karun näköinen tuo katto nyt kuitenkin on. Mutta kyllä sekin siitä pikkuhiljaa!



Tänä aamuna meillä oli täällä siis se ensimmäinen pakkasaamu. Kun selvisin aamun bajamaja käynnin aiheuttamasta pienimuotoisesta shokkitilasta, pystyi näistä maisemistä nauttimaan. Aamu on kuitenkin, kaikesta huolimatta valjennut aivan uskomattoman kauniina. Kun peltokin on nyt jo puitu, eikä vielä maalämpökaivojen poraus ole alkanut, eikä siis niiden alkamisesta vielä tietoa olekaan, pystyi silmiään ja mieltään taas lepuuttamaan, kun laskin koirat aamutouhuillensa tuohon pellolle.


Näihin kuviin ja tunnelmiin....


HYVÄÄ ALKANUTTA SYKSYÄ!






1 kommentti:

  1. Heippa ja joko on sisävessa? Voi autuus ja ihanuus jos on!!! Kerro pian! Niin jos jaksat keskittyä kirjoittamiseen kaiken kiireen keskellä.

    Tsemppiä ja voimia ja paljon terkkuja,
    Erja-täti

    VastaaPoista