tiistai 17. maaliskuuta 2015

Pari ensimmäistä hankintaa

Viime viikonloppuna ihanasta auringonpaisteesta energisoituneena lähdimme Teron kanssa käymään vähän kaupoilla. Ensin kävimme Värisilmässä katselemassa laattoja, laminaatteja ja maaleja. Siellä oli sopivasti menossa sisustuspäivät ja niiden vuoksi tarjouksessa oli mm vinyylikorkkilattiaa. Minä varsinkin ihastuin lattiaan ihan ikihyväksi, eikä Terokaan laittanut hanttiin ajatukseen, että moinen lattia meille tulisi.


Yhäällä ja alhaalla mallilankku vs. entinen lattia eteisessä.


Alakuvassa samainen lankku keittiön lattialla.



Mallailimme mallilankun kanssa erilaisia laattoja ja ihan yllättäen jotenkin värit asettuivatkin kohdalleen.

Otimme lankun mukaan ja kävimme vielä Bygmaxissa, Starkissa ja Rautiassa. Rautiasta läytyikin edullisemmin täsmälleen samanväristä laattaa, kun mitä olimme Värisilmässä katselleet, mutta hintaeroa oli yli 20 euroa neliö.

Kävimme mallikappaleiden kanssa Ikeassakin, kun näillä näkymin keittiömme tulee Ikeasta, sen verran edullisesti muihin verrattuna saamme keittiön vielä paremmilla "lisävarusteilla".



Yläkuvissa tällähetkellä mielessä olevat keittiön kaappi, taso ja lattialaattavalinnat, tuo lankku ei ihan noiden kaapien viereen tule, mutta samaan tilaan kuitenkin ja siksi sekin pääsi kuvaan mukaan mallaamaan.


Yläkuvassa näkyy paremmin tuota kaappimallia, joka nyt ollaan periaatteessa valittu. Molemmat keittiömallista tykätään, joten ei ehkä ole odotettavissa, että mieli keittiön osalta olisi muuttumassa.


Tuota vinyylikorkkilattiaa meille tulee yhteensä huimat 75 neliötä. Sitä tulee keittiössä ruokailutilaan, eteiseen ja makuuhuonekäytävälle, olohuoneeseen ja kirjastoon.
Laatta, jota tuossa kuvassa keittiön kanssa tsuumaillaan tulee "arki"eteiseen, ja keittiöön. Senkin laatan jo ostimme, mutta ostettu laatta on 30x60 kokoista, eli huomattavasti suurempaa kuin tuo 10x10 joka kourassa kaupoissa kuljettiin.

Starkista ostimme myös pienen pöntön maalia, jolla testasimme, miten väri asettuu kattoon. Yritämme kuitenkin olohuoneessa ja kirjastossa säästää entiset kattopaneelit, jos ne vaan sähkötöiden puolesta on mahdollista jättää. Emme kuitenkaan halua jättää kattoa puunväriseksi vaan laitamme vähän vaaleaa pintaan. Tässä vasta yhdet kerrokset maalattuna. Toista paneelia on hiottu, toista ei, mutta enpä nyt vaan mitenkään muista kumpi oli kumpi. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy myös se syy, miksi olemme kattoa uusimassa. Olohuonetta ja kirjastoa lukuunottamatta kaikissa muissa tiloissa kattovalo on tuollainen upotettu malli, eli paneeliin jää aikamoinen aukko, kun emme ole tuollaiseen upotettuun valaisimeen kovin ihastuneita.




Halukkaat katon maalarit voivat siis ilmoittautua, jos tuntuu jotenkin siltä, että haluaisi noin ajanviettopohjalla osallistua maalaukseen!

Tällä hetkellä tuntuu lähinnä siltä, että varsinkin työ häiritsee tätä suunnittelua ja muuta puuhastelua ihan hirveästi. Tekisi mieli olla tekemässä kaikenlaista, vaikka nythän tilanne on se, että ihan hirveästi sitä askaretta ei ole, koska talo ei ole vielä tyhjä. Puuhastelu osioon päästään kuitenkin toivottavasti jo tässä parin viikon sisällä. Sitten kaikki liikenevä aika meneekin sitten Tyynelässä. 

Tuskin maltan odottaa!!



Odottaahan siellä sitten ihan pikkuisen pihahommiakin. Tässä nimittäin on näkymä meidän makuuhuoneesta. Tarttee kai tehdä jotain!

Muuttoa ja unelma asumisen alkamista odotellessa täytyy tyytyä katselemaan kuvia ja kuvittelemaan itsensä näihin maisemiin... Kuistilla auringon lämmössä aamukahvilla, ei enää kehä kolmosen melua, sen tilalla ihanaa linnun laulua!




Ulko-ovesta katseltuna mieli lepää keväisessä maisemassa.


Olisipa jo loppukesä!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti