maanantai 24. lokakuuta 2016

Syksy

Syksyn koleat ilmat ovat saapuneet oikein rysäyksellä. Kauan meidän kiusana oli ihan jatkuvat sadekuurot, mutta niiden jälkeen meidän päällä nökötti korekapaine muutaman päivän ja kelit oli sen mukaiset. Kaunista tietenkin oli, mutta niin kovin kylmää.

Olen kyllä useampaan kertaan miettinyt, että nyt ei talven tulo tunnu ollenkaan niin kamalalle, miltä se tuntui vuosi sitten. Odoteltiin kuumeisesti saako lämmitystä ja lopulta sitten sähkön varassa hytistiin todella kylmässä talossa. Siihen verrattuna tilanne on aivan loistava. Tosin vuosi sitten varmaan ei voinut ajatellakaan, että tässä kohtaa talo olisi vielä näin kovin kesken. Mutta mitäpä tuosta. Päivä kerrallaan ja pikkuhiljaa ja mitä niitä nyt onkin.

Minun remontinteko into on korvaantunut täysin töiden haulla. Tilanne on viikko viikolta hankalampi, kun minulle ei vaan todella aktiivisesta hakemisesta huolimatta töitä ole löytynyt. Toki jotain keikkaa on tullut tehtyä, mutta eipä ihan edes leivän saamiseksi asti. Mutta toivottavasti sekin tilanne jossain kohtaa helpottaa. Yritetään vaan pitää lippua korkealla.

Muutaman valokuvan voisin tänne kuitenkin laittaa, kun viime viikolla ja viikonloppuna jostain saatiin kuin saatiinkin pieni piristysruike ja hyvällä sykkeellä tehtiin ihan pikkuisen hommia.

Ihan ensimmäiseksi saatiin vihdoinkin maalatuksi päädyn eteinen. Vielä ihan viimemetreillä vaihdoin seinien sävyn. Olin alunperin ajatellut eteiseen sävyä "vesiputous", mutta lopulta mietimme, että se saattaisi kuitenkin olla eteiseen hiukan liian sinertävä ja päädyimme sävyvalinnassa Tikkurilan sävyyn "höyry".


 Melkoisesti avartui koko eteinen. Väri näyttää valkoiselta, mutta se taittaa aivan himpun verran harmaaseen. Jossain välissä vielä pohdimme, mitä tehdään uima-altaalle antavien ikkunoiden karmeille. Annetaanko olla puun värisenä, vai maalataanko valkoiseksi.


Eteisen maalaamisen jälkeen tuntui, että vielä jotain voisi puuhastella valmiimmaksi päin ja koska muutaman todella tuulisen ja kylmän päivän jälkeen tuntui, että talossa vetää ikkunoista ja nurkista ajattelin, että olisipas mukavaa istuskella takkahuoneessa ja katsella elävää tulta jotenkin mukavammin, kuin keittiössä ruokapäydän ääressä istuen.

Niinpä sitten tuumasta toimeen. Ehkä noin sadannen kerran siirsimme tavaraa paikasta toiseen ja tyhjensimme takkahuoneen kaikesta siellä olleesta raksaroinasta.
Pikkuisen minun silmää lopputuloksessa häiritsee, että maton väri on selkeästi ihan väärä, mutta tässä kohtaa saa välttää. Matto vaihtuu sitten joskus johonkin muuhun, mutta nyt vaan nautiskellaan siitä, mitä meillä on.


Kyllähän tuolta takkahuoneesta tietnkin puuttuu vielä ikkuna-, katto- ja jalkalistat, mutta väliäkö tuolla. Sohvapöydän virkaa tekee tuolta varastojen uumenistä löytynyt vanha arkku ja matto tosiaan on nyt hätävaraksi lattialle levitetty.


Koiristakin oli mukava makoilla matolla. 

Mukava näky odotteli, kun illan hämärissä saunaan hipsittiin.



Takkaan laitettiin tuli sitten saunomisen jälkeen. Kyllä mieli lepäsi hämärässä ja hiljaisuudessa.


Olohuoneestakin löytyy tunnelmavalaistusta syksyn pimeisiin iltoihin. Valaistu AIV-pullo o myös varastojen tutkimisen tuloksena löytynyt.



Parisen viikkoa sitten yhtenä kauniina alkuiltana otin koiralenkillekin kameran mukaan ja räpsin kuvia siitä matkan varrelta. Tässä teillekin silmäniloa mukavan syksyn toivottelujen kera.
































Pakkasaamu.





sunnuntai 7. elokuuta 2016

Elokuu. Hups.

Voisin tietenkin aloittaa jälleen kerran ihmettelemällä, miten nämä päivitysvälit onkin venyneet näin kovin pitkiksi, mutta en taida jaksaa.

Ollaan kesällä oltu tosi paljon tekemättä mitään, ja voin ihan sydämeni pohjasta sanoa, että ollaan se ansaittu. Enää ei paljon haittaa tämä keskeneräisyyden keskellä asuminenkaan, joten ollaan osattu rentoutuakin. Rehellisyyden nimissä on tietenkin sanottava, että osittain tämä töiden etenemättömyys johtuu myös taloudellisista asioista eikä ainoastaan vain laiskuudesta.

Mutta kuten aikaisemminkin, ollaan me nytkin saatu asioita aikaiseksi.

Suurin homma tuli tehdyksi juhannuksen jälkeen, kun ystäväni Hanna tuli ja maalarin ammattitaidolla maalasi uima-allashuoneen ihan hujauksessa. KIITOS HANNA!

Uima-allashuoneeseen valittiin Tikkurilan värikartasta "pisara" sävy. Ja kuten aikaisemminkin olen useasti hehkutellut, minun mielestäni sävyn valinta osui nappiin. Jossain valoissa väri näyttää melkoisen siniseltä, vaikka se ihan oikeasti onkin aika haalean sinertävä. Innolla odotan, millaisen säväyksen väriin tekee altaaseen tuleva vesi.

Allashuoneeseen, kuten myös takkahuoneeseen jää katot alkuperäisen värisiksi. Noiden kahden huoneen suojaus ja maalipölyn pesu olisi niin työläitä, että se ei nyt juuri ihan jaksa innostaa, ja lisäksi ajattelimme, että "kylpylä osastolla" tuollainen puunvärinen katto on ihan mukava. Samalla kun allashuone maalattiin, Tero otti vanhan työkalukaapin irti, joka oli siis tehty yhteen allashuoneen ikkuna-aukoista. Nyt meillä eteisessä kaikuu ihan kivasti, kun siitä on ison ikkunan kokoinen aukko uima-altaaseen. Tarkoituksena on laittaa kyllä aukko umpeen, luultavasti ennemminkin palasella paneelia, kuin kolmannella ikkunalla. Eteiseen kuitenkin ehkä kaipaan jotain hyllyä tai jotain muuta sellasta systeemiä, missä voi säilytellä tavaraa. Ja kaksi isoa ikkunaa uima-altaalle on varmasti ihan riittävästi.

Eteisen seinä on vielä maalaamatta, mutta se on luultavasti vuorossa tässä jossain lähitulevaisuudessa. Tai ainakin vielä sen verran lämpimillä ilmoilla, että voi maalata ovi auki. Eteiseen kun tulee öljypohjainen maali, joka haisee! Nyt kuitenkin vielä mielikuvituksen varassa tuo alla olevien seinien väri, jonka sävyksi tulee "vesiputous".



Yllä näkymä uima-altaalle keittiöstä, tuo vasemmassa reunassa oleva kolmas aukko umpeutuu siis jossain vaiheessa. Alla näkymä kuraeteisestä uima-altaalle (etummainen kolonen nyt se myöhemmin umpeutuva)



Uima-altaan vierestä puuttuu vielä lattialaatat. Jos joku haluaa tulla lattian tekemään, niin tervetuloa vaan! Vesieristeet ja laatat on jo valmiina tekijää odottelemassa!



Noita ikkunanpieliä vielä ollaan arvottu, mitä niille tehdään. Ne ei kuitenkaan ihan sopimattomalta näytä noin alkuperäisen vihreinäkään. Yksi vaihtoehdoista on maalata ne tummemman sinisellä. Niitä nyt sillä silmällä katselemme aina siihen asti, kun vesiputkien kotelointi on valmis ja kokonaisuus on nähtävissä.


Tero on siis jo askarrellut koteloiden rungon ja sähkömiehet kävi valmiiksi vetämässä johdot valoja varten. Uima-altaan valot tulevat olemaan koteloon laitettavat ledit. Hassua, miten nuo minun ottamat kuvat on melkein poikkeuksetta aina kallellaan jonnekin, vaikka miten yritän pitää kameraa olevinaan suorassa. No ehkäpä ne silti asiansa ajavat!


Alla uima-allashuonen päätyseinä. Reijät ovat siis ilmastointiaukkoja, joihin tulee jonkunmoinen "kuuppa" päälle, tai ritilä tai mitä ikinä ilmastointisetä siihen käskeekään laittaa.



Aika pitkälle allas näyttää! Ei se oikeasti kovin pitkä ole, ehkä 8 metriä.



Samalla keikalla Hanna juuri ennen lähtöä sipaisi vielä pohjamaalit kodinhoitohuoneen seinään. Kuvassa vielä märkyyttään kiiltelevänä.


Minä ja Karo sitten maalailimme kodinhoitohuoneeseen pinnan, joka on samaa sävyä, kun mitä meillä on kirjastossa, niitä maaleja kun jäi sen verran reilusti ylitse. Kun maalit oli kuivuneet Tero asensi seinälle kaapit ja eilen saimme sinne vielä kauan kaivatut tankokaapit isoine peileineen, jotka jäivät Teron työkaverin remontin alta meidän noudettavaksi.


Kodinhoitohuoneeseen, kuten myös tuosta peilistä heijastuvasta kuvastuksestä näkee, Tero on laittanut koneiden päälle hyllyn, joten koneet eivät enää näytä niin "pöydälle nostetuilta" mitä ne on tainneet aikaisemmin olla. Roinaahan täällä tietysti vielä pyörii vähän joka nurkassa, mutta siitä ei jakseta ottaa stressiä. Hauska pikku fakta on muuten sekin, että meidän kodissa on ensimmäistä kertaa reiluun vuoteen mahdollista nähdä itsensä kokonaan peilistä. Tähän asti ollaan luotettu vaan mielikuvaan siitä, miltä kuvittelee näyttävänsä, ja hyvinhän sekin on riittänyt! Toki pärstänsä on vessan peilistä nähnyt.

Loman aikana Tero on myös naputellut vessan ja kylpyhuoneen katot valmiiksi. Noihin tulee vielä pintaan sellainen valkoinen kuultolakka jonain kauniina päivänä. 


Samoin kun kylpyhuoneen kattoon.



Ahkerana lomalaisen Tero on myös laittanut keittiössä sokkeleita paikoilleen.


Ja olen minäkin kuitenkin jotain tehnyt. Niinkuin esimerkiksi koonnut pari kirjahyllyä ja rahdannut hirveän määrän kirjoja niihin laitettavaksi!


Alla näkyy vielä officesta se paikka, jossa nytkin tätä päivitystä naputtelen. Pieni villakoirakin näkyy tuolilla somisteena. Elävähän se tietysti on, meidän Lexi mussukka.


Tässä matkan varrella olen tainnut muutamankin kerran mainita, että meille tulee keittiöön vanhoista lattialankuista tehty pöytä. Nythän meillä on ruokapöydän virkaa ajamassa minun kaksi vanhaa eriväristä ja erikorkuista pöytää, mutta nyt on asiat etenemässä. Samainen Hanna, joka kävi uima-allashuoneen maalaamassa, otta mukaansa lattialankut ja nyt ne siellä pohjanmaan lakeuksilla on kokemassa uudelleen syntymistä pöydäksi. 


Aluksi lankut oli puhdistettu


Sitten se sai päätyihin uutta ilmettä. Alla olevassa kuvassa pöytälevy pohja ylöspäin.


Ja seuraavassa kuvassa ihan oikein päin. Alla ei suinkaan ole lopulliset jalat... heheheh.


Pöytää tekee meille Hannan mies Martin heidän verstaallaan, johon voi käydä lähemmin tutustumassa napsauttamalla tästä linkistä. Pöytä kotiutuu meille sitten joskus ja jotenkin, kunhan jonkunlainen keino siihen keksitään. Pituutta tulee olemaan vähän vajaa 3 metriä ja on kuulemma sen verran painava, että kun se kerran tuohon meidän keittiöön asettuu, niin siinä se sitten tulee olemaan.

Paluu arkeen on meillä nyt enemmän tai vähemmän käsillä, Tero palaa töihin huomenna ja minä jatkan keikkailua ja uuden työpaikan metsästystä. Tämä kesä kaikesta huolimatta on ollut aikamoisen mukava. Ollaan saatu lomailla yhtäaikaa ja kelitkin loppukesän sateista huolimatta on ollut kohdillaan. Ja mikä täällä onkaan ollessa kaikkien ihanien maisemien ja muiden näkymien keskellä!


Savusauna muuten lämpesi juhannuksena ja voi sitä kehujen määrää!







 IHANAA LOPPUKESÄÄ!!