tiistai 30. kesäkuuta 2015

Säkit

Siinä ne nyt sitten on. Ja huomenna lattialla. Mahtavaa!!




Laitettiin ne pressujen alle turvaan, jos vaikka ehtii satamaan ennen kun valu aloitetaan.



No joo. Eilen tosiaan ajattelin, että säkkien täyte on tänään lattialla. Toisin kävi. Valutyypit tuli aamulla ja eivät sitten ruvenneet valua tekemään, koska rautaverkot, joihin lämmitysputket on kiinnitetty ei ole ankkuroitu lattiaan.  Sanoivat, että verkot vaan kelluisivat valun päällä. Vähän harmittaa.

Torstaina tulee miehiä verkot lattiaan ankkuroimaan ja perjantaina valun uusi yritys. Että semmosta.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kesä"loma"!

Siis Terolla on ollut, ei minulla. Minä olen ollut töissä ja sitten vähän kotona, mutta maalle en ole juurikaan jalallani astunut.
Tero on senkin edestä siellä ollut hommia purtamassa ja nyt tilanne onkin se, että siirrytään toviksi odottelu-vaiheeseen.

Lattialämmitysputket on käyty asentamassa ja huomenna, tiistaina on lattioiden valu. Käväistiin tiluksilla, että minäkin näen, miltä siellä oikein näyttää ja kameralla pikkuisen räpsyttelin. Kaikki kuvat siis lattialämmitysputkista, ettei ihan hirveän vaihtelevat maisemat ole, mutta tulipa kuvattua koko talo läpi. Ensimmäisenä heti "arkieteisestä" sisälle tullessa ensimmäinen jakotukki. Tuo tila on siis se minun tuleva koirienhoitotila, missä siis tuota meidän kikkaraa trimmailen yms. Jakotukki jää piiloon kaappiin. Oikealla sitten kodinhoitohuoneen kiemurat. Näyttääkin olevan kuva mukavasti vinossa. Ikkunankarmien maalaus jäi kesken, ehdin vaan pestä puitteet ja teipatakin vähän, mutta jatkan maalausta sitten, kun valu on kävelykuiva.


Sitten näkymää keittiöön tullessa. Tuossa keskellä siis törröttää saarekkeen viemäri ja sähköt.



Seuraavana vasemmalla "pikkuvessa", siis se uusi wc, joka tuli entisen kuivaustilan paikalle. Oikealla muovien alla takka/leivinuunin pohjavalu.



Alla näkymää tulevan saarekkeen kohdalta ruokailutilaan. 


Ja seuraavana vuorossa näkymä sisääntuloaulasta keittiöön.


Sitten ollaan jo ihailemassa kirjaston kiekuroita.


Olohuone.


On tällä talolla pituutta. Alla oleva kuva otettu kirjaston ovelta keittiöön. Ja tuon päätyseinän takanahan on velä kodinhoitohuone.


Talon toinen jakotukki, joka on eteisaulassa. 


Matka jatkuu makuuhuoneisiin. Ensin käytävä.


Sitten wc, jossa siis ei ole enää pönttöä. Ollaan tilaamassa pihalle bajamaja vessaa, että pääsee tarpeilleen jonnekin muualle, kun pihanperälle.


Ja sitten makuuhuoneet. Vasemmalla Artun huone, keskellä Miron/vierashuone ja oikealla meidän makuuhuone.




Ja vaate/pukeutumishuone on tietysti saanut omat kiemuransa.



Takkahuone.


Sauna.


Uima-altaan vierusta.


Pesuhuoneessa vähän työkaluja lojumassa vielä lattialla. Paikkaansa mallaamassa myös uusi lattiakaivo, joka siis tulee seinän viereen. Ei enää sellaista pyöreää rinkulaa keskellä lattiaa.



Tero ja Miro kävivät myös naapurissa aarteen etsinnässä ja sieltä löytyi juuri se mitä oltiin etsitty. Alakuvassa Teron isän vanhan kotitalon kuistin lankut. Noista lankuista meille tehdään ruokapöytä!


Niin ja seisoohan meidän pihassa meidän tulevan takka/leivinuunin tiilet valmiina.


Muuten piha näyttää noin päältäpäin katsottuna aika karulta. Tavaraa on ympäri pihaa, kun sisällä ei tietysti voi nyt lattioilla olla yhtään mitään.


Talon takana ihan yhtä lohduton näky.



Tänään maanantaina talolle tuodaan 20 kpl suursäkkejä kipsiä huomista valua varten. Illalla käydään, tai ainakin Tero käy tiluksilla, että siitäkin jää sitten kuvallista todistusaineistoa. Mutta koska ei juurikaan mitään tekemistä ollut, mitä nyt Tero jotain puuhasteli, minä kuljeskelin ympäri pihaa kameran kanssa. Tässä siis kesäisiä otoksia muuttoa odotellessa!














torstai 18. kesäkuuta 2015

Työt edistyy!

Onneksi tätä edistymistä tapahtuu, muuttohan on jo vajaan kuukauden kuluttua. Varmaahan tässä alkaa olla se, että Tyynelä ei todellakaan ole täysin asuttavassa kunnossa siinä vaiheessa, kun meidän vakituinen osoite sinne siirtyy. Pitäkää ihmiset peukkuja, että on lämmin ja kaunis loppukesä, jos meidän täytyy telttamajoituksessa olla tovin aikaa omalla pihalla.

No mutta. Minä olen ollut nyt aika tehokkaasti töissä, en juurikaan ole päässyt aikaa raksalla viettämään, mutta Tero on nyt tämän ja ensi viikon lomalla. Tai siis lomalla palkkatöistä. Pitkää päivää tahkoo raksalla. Tällä viikolla on mukana ollut auttamassa myös Teron veli Iiro, ja viime viikonloppuna lauantaina kävi Jari ja Maisa auttamassa. Apu on kyllä niin tervetullutta!

Jari pesi olohuoneen kattoa valmiiksi maalausta varten ja Maisa maalasi keittiön ikkunanpokia. Todistusaineistoa kuvien muodossa ei tullut juuri otettua, muuten kuin valmiin tuotoksen suhteen.


Keittiössä vielä yhdet karmit odottaa maalausta. Sen jälkeen onkin enää maalaamatta toinen olohuoneen ikkuoista, takkahuoneen, kodinhoitohuoneen ja uima-allashuoneen ikkunat.



Uutta seinää olohuoneessa ja kirjastossa odottelemassa vielä vähän hiomista ja pohjamaalia.



Minä itse sain sentään aikaiseksi käytävän katon maalauksen. Sitä olohuoneen kattoa en uskaltanut aloittaakaan, kun siinä kohtaa kattomaalia oli jäljellä enää niin vähän, että se ei olisi koko olohuoneeseen riittänyt. Siellä ne uudet maalipönikät minua nyt kuitenkin odottelevat, kunhan selviän ensin näistä yövuoroista. Putki- ja sähkömiehetkin ovat taas hommissa käyneet. Uutta viemäriputkea on laitettu eteiseen kurasyöpön kohtaan.



Putki on vedetty myös kodinhoitohuoneen puolelle.


Myös uuden WC:n vesi- ja viemäriputket on laitettu.


Samalla nyt myös kaikki vanhat patterit on otettu pois. Kuraeteiseen on laitettu jo uutta levyäkin seinään.Tuo taisi olla sellaista kosteudenkestävää levyä.


Tero myös rimotti kodinhoitohuoneen katon, että mm sähköjohtoja saa vedettyä katon kautta. Tuohon päälle kun sitten tulee uudet levyt.



Myös flyygeli pääsi vihdoin ja viimein turvaan!




Keittiöön myös laitettu lahojen tukipuiden tilalle uutta puuta ja villotettu ja paikattu seinä entistä ehommaksi. 


Mehän teimme myös päätöksen, että uudesta WC:stä ei olekaan läpikulkua kylpyhuoneeseen. Jos saunoessa tulee pissahätä, voi ihan yhtä hyvin sitten hipsiä isompaan vessaan. Kivempi on tuo pienempi vessa kuitenkin toteuttaa vain yhdellä sisäänkäynnillä, että on siellä sitten edes jonkun verran tilaa. Niinpä Iiro sitten muurasi entisen oviaukon umpeen.


Takan suunnittelija oli myös paikan päällä tsuumailemassa millaisen takan meille sitten piirtää. Takkahan tulee tuohon noiden viemäriputkien päälle. Lisävahvistusta uunin alle luonnollisesti tehdään ihan reilusti!



Tero ehti viemään ruohonleikkuritraktorinkin huoltoon ja sieltä sen palauduttua isäntä päästeli menemään pitkin pihoja. Pikkuisen helpompaa ja nopeampaa, kuin työnnellä konetta edellä.


Ja kyllä siistiksi piha tulikin!




Elmokin oli viikonloppuna mukana ottamassa vähän aurinkoa!



Enää siis vajaa kuukausi ja tällaisessa maisemassa voi sanoa, että on perillä 
KOTONA!